"Miten gradu edistyy?" Osavuosikatsauksen aika

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen aika lailla kolme kuukautta sitten. Hieman tätä ennen hämmensin sekä akateemisia piirejä että siviiliympäristöä koko aihevalinnalla. Tämä kirjoitus luo silmäyksen siihen, missä tällä hetkellä mennään ja antaa muutamia vastauksia matkan varrella heränneisiin kysymyksiin. Päivitystä kaipaa varmasti ylipäätään koko Tinder-gradun näkökulma, jota ensimmäisen kerran avasin tekstissäni Opinnäyte Tinderistä.

Kuten tällaisissa projekteissa usein käy, muuttaa lopullinen tutkimusongelma matkan varrella muotoaan. Nykyisellään se on seuraavanlainen: ”miten mobiilideittailusovelluksen käyttö muuttaa ihmisen käyttäytymistä sosiaalisten suhteiden muodostustilanteissa? Tiivistetysti pääteemoina ovat käyttäjän identiteetti ja annetun vaikutelman hallinta sekä teknologian avulla muodostuneet ihmissuhteet.  

Vaikka oma Tinderin käyttö on viimeiset pari kuukautta ollut sangen hiljaista, on sovelluksessa herännyt muutamia keskusteluita, joiden aloitusviesti on lähes poikkeuksetta ollut jonkin sortin variaatio seuraavasta tekstistä:

Kyllähän se edistyy. Lähteitä on kertynyt enemmän kuin on ehtinyt tarkemmin perehtyä. Tutkimussuunnitelma on hiottu lähestulkoon lopulliseen muotoonsa ja esitettykin pro gradu-seminaarissa. Blogitekstiä on kertynyt melkein tavoitteiden mukaisesti kirjoitus per viikko –tahtia ja itse virallista tekstiä olen naputellut vajaat kymmenen sivua. Aikataulussa ollaan.

Toinen kysymys, johon en ole tainnut antaa yksiselitteistä vastausta, on myös noussut esille Tinder-keskusteluissa:

Jos en totaalisesti tyri koulutukseni loppupuoliskoa, valmistun  vuoden lopulla kauppatieteiden maisteriksi, mutta tietojärjestelmätieteen puolelta. Monelle on tullut yllätyksenä, että informaatioteknologian tiedekunnan puolelta tämmöinen räpellys on syntymässä, mutta toisaalta ala vaikuttaa nykyään kaikkialla. Itse asiassa kyseiseen koulutukseen on haku auki.

Tätä blogia oli ainakin alkuun tarkoitus kirjoitella anonyymisti, vaikka toki viimeistään valmiissa työssä oma nimi tulee näkymään. Nimettömyys kuitenkin kaatui heti alkuunsa, kun YleX:n uutinen yhdisti verkkoidentiteetin oikeaan henkilöön. Ehkä tämä oli suotavaa, sillä sain aikanaan mm. seuraavanlaisen viestin:

Ehkä en ole tuonut tätäkään täysin virallisesti esille. Epäselvyyksien välttämiseksi laitettakoon selvennyksen vuoksi vielä profiilikuva, millä olen itse surffaillut Tinderissä koko projektini ajan.

Kaiken kaikkiaan blogini saama huomio on yllättänyt minut positiivisesti. YleX:n uutisen lisäksi olin otettu edellisen kirjoitukseni tiimoilta tulleesta Twiitistä, jonka kaltaiset palautteet innostavat jatkamaan projektin parissa puurtamista: 

Kävijämääräni sen sijaan räjähtivät nousuun Sami Kympinmetsästäjän ansiosta, joka käytännössä triplasi lukijakuntani ohjaamalla liikennettä omasta blogistaan minulle. Sami saattoi oman projektinsa juuri vähän aikaa sitten onnistuneesti päätökseen: Tämä tie on kuljettu loppuun. Onnea uusiin haasteisiin!

Minun projektini on vasta käynnistynyt, ja raskaimmat nousut ovat vielä edessäpäin. Kesä tulee silti varmasti olemaan mielenkiintoista aikaa tutkimushaastatteluiden ansiosta ja toivottavasti törmään tämän myötä moniin mielenkiintoisiin ihmisiin. Jos ei muuta, niin tämä blogi ja julkisesti annettu lupaus saada työ valmiiksi tiettyyn määräaikaan mennessä pakottaa viemään prosessia eteenpäin.Tästä on hyvä jatkaa.

Itsensä markkinointia vai selfie-kusetus?

Yksi graduni keskeisimmistä käsitteistä tulee olemaan itsensä esittäminen ja markkinointi digitaalisesti – Tinderin tapauksessa mobiilisovelluksen avulla. Yksi blogini tavoitteista taas on tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin Tinder-ilmiön ympäriltä. Tämä sai hyvän startin, kun täyden kympin naista Tinderin ja bloggauksen avulla metsästävä Sami tuli Jyväskylän reissullaan vaihtamaan muutaman ajatuksen Tinderistä.

Sami Kympinmestästäjä on tällä hetkellä Suomen mittakaavassa ehkä paras esimerkki siitä, kuinka itsensä voi sosiaalisen median avulla tuotteistaa Tinder-ilmiöksi. Itse Tinder-tilin ja bloggauksen ohella Sami markkinoi projektiaan mm. Facebookissa ja Instagramissa, joten some-kenttä on hyvin hallussa.

Viskilasien äärellä käydyissä keskusteluissa  nousi esille ennen kaikkea yksi markkinoinnin keskeisimmistä kysymyksistä – massasta erottuminen. Voisi sanoa, että tässä Sami on henkilöbrändäyksellään hienosti onnistunut. Tinder-profiili herättää mielenkiinnon, ohjaa blogin pariin, mutta ei missään vaiheessa paljasta liikaa, vaan säilyttää tietyn mystisyyden kuvan. Vastapuoli miettii väkisinkin, minkälainen tämä ihminen todellisuudessa onkaan.

Tästä päästäänkin oman graduni aihepiiriin eli itsensä esittämiseen ja verkkoidentiteettiin. Miten digitaalinen minä kohtaa todellisen minän? Tinder-profiili kun ei välttämättä olekaan peilikuva todellisuuden henkilöstä. Sami on sivaltanut sangen osuvasti aiheesta keskustelua herättäneessä kirjoituksessaan Selfie-kusetus.

Tähän ilmiöön on kyllä valitettavasti itsekin Tinderin parissa törmännyt, sillä ainakin naiset ovat varsin taitavia ottamaan itsestään parhaita puolia korostavia kuvia. Samaan hengenvetoon täytyy ”platonisen Tinder-tutkijan” ominaisuudessa todeta, että saattavathan miehetkin sortua kyseiseen taktiikkaan. Siitä vain ei itsellä ole kokemusta.

Tinderin Platon

Ennen varsinaisen tutkimussuunnitelman lukkoon lyömistä pyörittelin ajatusta Tinderin ja LinkedInin vertailemisesta. Samalla tavalla kuin työnhakuun tarkoitetun profiilin (CV) tulisi auttaa työmarkkinoille pääsyssä, voidaan Tinderissä tähdätä rakennetulla (tai lavastetulla) profiililla parisuhdemarkkinoille. Kuitenkin profiili on vain ponnistuslauta todellisen minän esittämiseen, joten virtuaaliminän tulisi edes jollain tasolla korreloida todellisuuden kanssa. Innovatiivinen, toimiva CV tai mielenkiintoa herättävä Tinder-profiili auttavat erottumaan massasta, mutta työhaastattelussa tai treffeillä lupauksia tulisi pystyä lunastamaan.

Onhan tietysti kaiken maailman valelääkäreitäkin olemassa ja jumalaisilla puheenlahjoilla supliikkimies (tai –nainen) voi ehkä Tinder-treffeillä pelastaa selfie-kusetuksen aiheuttaman pettymyksen. Silti uskon, että lähtökohtaisesti digitaalinen minäkuva on fiksumpaa rakentaa todellisten ominaisuuksien pohjalle. Ehkä tutkimusprojektini aikanaan tuo vastauksia siihen, mikä on tehokasta itsensä markkinointia ja milloin syyllistytään selfie-kusetukseen. Toisin sanoen, missä veteen piiretty viiva verkkoidentiteetin ja todellisuuden rajalla kulkee.