Onko Tinder tehnyt deittailusta kertakäyttökulttuuria?

Katsoin jonkin aikaa sitten Yle Areenasta nettideittailun maailmaan perehtyneen dokumentin ”Tyger tutkii.” Dokumentissa Tyger Drew-Honey nosti – Tinder yhtenä esimerkkinä – pinnalle kysymyksiä siitä, millainen nykyajan nettideittailuetiketti on, onko mahdollista sitoutua vain yhteen kumppaniin ja mitä uutta nykyteknologia on parinmuodostukseen tuonut.

Nettideittailua helpottavasta teknologiasta puhuttiin mm. haastattelujen muodossa niin positiiviseen kuin negatiiviseenkin sävyyn. Kaukana ovat ne ajat, kun vastapuolelle rustattiin rakkausrunoja kynällä ja paperilla. Toisaalta teknologia antaa mahdollisuuden harjoitella internetissä keinoja, joita voi mahdollisesti kokeilla myöhemmin tosielämässä. Kynnys lähestyä toista ihmistä on huomattavasti matalampi. 

Mobiilideittailusovelluksen tai nettisivustojen käyttö voi lisätä itseluottamusta, mutta eräs haastateltava totesi osuvasti kaikkien istuvan nykyisin vain kotonaan esittämässä muuta kuin ovat, sen sijaan että eläisivät kuin esittämänsä henkilö. Nykyään siis piileskellään älypuhelinten tai tietokoneiden näyttöjen takana, eikä uskalleta tarttua härkää sarvista.

Esimerkiksi Tinder tarjoaa ratkaisun – tai ainakin apukeinon – epäloogisen asian eli rakkauden löytämiseen loogisella järjestelmällä. Teknologia poistaa arpomisen ja epävarmuuden tunteen sekä antaa mahdollisuuden miettiä tarkemmin, millaisen kuvan itsestään vastakkaiselle osapuolelle välittää. Tästä huolimatta on kuitenkin aiheellista pohtia, onko tarjontaa jo liikaa? Dokumentissa pohditaan, pystytäänkö deittisovelluksen kautta sitoutumaan vai ajatellaanko seuraavan Tinder-pariksi napsahtavan olevan vielä edellistäkin kumppania parempi? Haittaako pinnallinen kyberdeittailu parisuhteen muodostamista?

Monet haastateltavat totesivat olevansa koukussa deittisovellukseen, mikä taas nakertaa suhteen osapuolten välistä luottamusta. Alitajuisesti etsitään aina parempaa tai itselle sopivampaa kumppania, koska vaihtoehtoja on niin runsaasti. Tyger vertaa deittisovelluksen käyttöä buffettiin: vaikka kuinka söisi, ei tule kylläiseksi. Aina haluaa kokeilla jotakin uutta.  

Tekeekö Tinderin käyttö sitten ihmisistä julmempia toisilleen? Dokumentti testasi ns. ”live-Tinderiä”, jossa vastaantulevan ihmisen tuli tehdä päätös, laittaisiko koehenkilön luonnossa tindermäisesti jatkoon vai ei. Todellisessa maailmassa pakkien antaminen oli roimasti haastavampaa ja koehenkilöt miettivät enemmän toisen osapuolen tunteita. Netissä torjuminen onnistuu yhdellä sormen liikkeellä.

Dokumentissa todettiin osuvasti, että mitä enemmän käyttäjällä on yhteyksiä (lue: Tinder-pareja), sitä eristäytyneempi olo hänellä on. Matchien määrä ei takaa välttämättä onnea. Näyttäisi myös siltä, että koska suhteenmuodostus on uusien deittailuteknologioiden ansiosta nopeutunut, ovat myös suhteet vastavuoroisesti lyhentyneet.

Käynnistän omassa projektissani kohta kampanjan, jossa etsin tutkimushaastateltavia kesän ajalle. Toivon, että haastateltavaksi löytyy vähintään yksi sellainen Tinderin (entinen) käyttäjä, joka on löytänyt pitkäaikaisen kumppanin sovelluksen kautta ja oman esimerkin avulla toimii vasta-argumenttina sille, että deittailusta olisi tullut nykymaailmassa kertakäyttökulttuuria.