Edellisessä kirjoituksessa lähestyin
Tinderin ideaa peliarvostelun näkökulmasta. Keskeisenä teemana on koko ajan
pyörinyt nimenomaan parinmuodostus, joten tässä tekstissä luon silmäyksen
siihen, kuinka parinmuodostus on Tinderin vaikutuksesta muuttunut.
Todennäköisesti tutkimusongelmakin tulee gradua ajatellen pyörimään
digitaalisen parinmuodostuksen ympärillä.
Idea tähän kirjoitukseen syntyi
keskusteluista astetta vanhempien ihmisten kanssa. Isäni päivitteli kerran
Tinderistä puhuttaessa, että kylläpä on kaikki tehty helpoksi nykyään. Samaten
kuntosalin saunassa vanhempi mies harmitteli kerran, miksei hänen nuoruudessaan
ollut tällaista sovellusta. Isälleni totesin, että Tinderiä voisi jossain
määrin verrata hänen nuoruutensa – tai miksei nykyisiinkin – lavatansseihin.
Henkilökohtaiset kokemukset
lavatansseista rajoittuvat yhteen muutaman vuoden takaiseen juhannukseen – ja silloinkin
pelkkään observointiin kaljatuoppi kädessä. Lavatanssit ovat ilmeisesti monille
viaton harrastus ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. Mutta toisaalta harva
myöntää olevansa Tinderissäkään ”tositarkoituksella.” Joka tapauksessa sekä
lavatanssit että Tinder tarjoavat oivalliset puitteet parinmuodostukselle.
Eroavaisuuksia Tinderin ja
lavatanssien välillä onkin sitten enemmän. Lavatansseissa on pääsääntöisesti
miesten haku, mutta yleensä tietty aika illasta on varattu myös naisten haulle.
Kieltäytyminen lavatansseissa ei ole suotavaa ilman pätevää syytä, vaan
tanssiin tulisi lähteä sellaisenkin partnerin kanssa, joka ei ehkä silmää
miellytä. Sen sijaan Tinderin perimmäinen ajatus on se, että sovelluksen
teknologia estää ei-toivottujen parien syntymisen. Voisikin todeta, että
Tinderissä sekä mies että nainen kysyvät samaan aikaan: ”saanko luvan?” Mikäli
tanssi kiinnostaa, ilmoittaa sovellus parin syntymisestä. Muutoin käyttäjä
jatkaa kohti seuraavaa ehdokasta.
Lavatanssien hienona piirteenä on
tutustuminen ihmiseen todellisuudessa. Jutustelu hoidetaan livenä, eikä
kilometrien päässä tarkasti valikoidun profiilikuvan takaa – vastausta mahdollisesti
useita minuutteja miettien. Lisäksi ihmisestä voi nähdä saman tien, millainen
hän oikeasti on. Tinder-profiili kun voi vääristellä totuutta, mikä taas saattaa
ensitapaamisella kostautua ja aiheuttaa pettymyksen tunnetta.
Toisaalta vaikka lavatanssit ovat rehellistä
parinmuodostusta parhaimmillaan, voi tanssitaidottoman olla hankala heittäytyä
leikkiin mukaan. Tinder taasen tarjoaa vaihtoehdon ujommalle ihmiselle, eikä sovelluksen
käyttö vaadi kuin yhteensopivan puhelimen käyttöjärjestelmän ja
Facebook-profiilin.
Mielestäni hektinen nykymaailma
kaipaisi enemmän lavatanssien kaltaista parinmuodostusta, jossa viehätys piilee
partneriin tutustumiseen siinä hetkessä. Nykyään taas Tinderin avulla sovittuja
treffejä edeltää usein perinpohjainen selvitystyö, jossa deittikumppanin
Facebook- ja Instagram-profiilit syväluodataan läpi. Tämä taas lisää esiolettamuksia,
joiden täyttäminen itse tapaamisessa voi olla stressaavaa.
Niin, kyllähän teknologia on
periaatteessa tehnyt parinmuodostuksen helpoksi nykypäivänä, mutta toisaalta se
on lisännyt myös vaatimuksia. Lavatansseissa tilanteeseen lähdetään puhtaalta
pöydältä, ja tanssiin haku johtaa helpommin hieman syvempään tutustumiseen. Sen
sijaan Tinderissä harvemmin Tinder-parin syntyminen johtaa mihinkään
pintapuolista, virtuaalisesti tapahtuvaa keskustelua (jos sitäkään) suurempaan.
Onhan se mukava tietää, että saattaisi kelvata tanssipartneriksi useammallekin,
mutta eri asia on, päätyykö kenenkään kanssa itse tanssiin. Observointi
kaljatuoppi kädessä voi jatkua nykypäivänäkin.