Blogini on muuttanut Blogbookkiin!

Kaikki päättyy aikanaan - niin myös minun blogini julkaisut tässä osoitteessa. Tindermeister-blogi löytyy nykyisin blogiportaali Blogbookista, johon julkaisin tänään ensimmäisen tekstini: http://blogbook.fi/tindermeister/wanted-haastateltavia-tinder-tutkimukseen/ 

Haen siis vihdoin ja viimein haastateltavia graduni tutkimusvaiheeseen, joten perehtykää ylläolevaan tekstiini ja ilmoittautukaa mukaan!

Paljon kiitoksia kaikille lukijoilleni tässä osoitteessa ja lämpimästi tervetuloa Blogbookin puolelle!

Juuso / Tindermeister

Havaintoja kentältä

Tinder puhuttaa edelleen – ja hyvä niin. Olisi graduni kannalta suhteellisen harmillista, jos koko sovellus olisi kärsinyt totaalisen inflaation sosiaalisia suhteita etsivien ihmisten keskuudessa. Toistaiseksi näin ei ole ollut, vaan aihe on herättänyt keskustelua oikeastaan kaikkialla, missä olen fyysisesti (tai virtuaalisesti) viime aikoina liikkunut.

Projektini lähestyy mielenkiintoisinta vaihettaan eli itse tutkimushaastattelujen tekoa. Tähän mennessä sovellusta on tutkimusmielessä lähestytty etupäässä kvantitatiivisesti ja huumoripainotteisesti mm. Pin the Fuck Ups –blogin loistavien Tinder-testien muodossa. Sekä nais- että miesnäkökulmasta tehdyt, erilaisilla profiileilla matcheja keränneet testit näyttivät aika karulla tavalla sen, kuinka naisilla sormi viuhtoo raa’alla prosentilla vasemmalle, kun taas mies heittää koko katiskan kerralla veteen, toivoen että saaliiksi uisi edes yksi kala.

PTFU-blogin testit kirvoittivat huikeat määrät kommentteja, joten odotan innolla hetkeä, jolloin Tinderin käyttäjät pääsevät itse kertomaan omia näkemyksiään, kokemuksiaan ja mielipiteitään koko ilmiöstä. Kuten jo aiemmassa postauksessani mainitsin, on tarkoitukseni lähiaikoina muotoilla ns. ”Wanted”-postaus, jolla etsin tutkimushaastattelujani varten mahdollisimman erilaisia Tinderin käyttäjiä eli tutkimustermein hyviä informantteja. Tämä postaus odottanee kuitenkin mahdollisesti uutta julkaisuympäristöä.

Uudesta julkaisuympäristöstä puheen ollen, kävin perjantaina täysin extempore-reissulla blogiportaali Blogbookin yksivuotissynttäreillä Helsingissä. Kokemus oli hieno ja odotan mahdollista yhteistyötä innolla. Illan antia oli mm. matchaaminen ja hupiviestittely Aatami etsii Eevaa –sarjan Tanjan kanssa sekä Tinderin – ja ylipäätään nykyisen deittailukulttuurin – ihmettely Kopposen Jorin seurassa. 

Aiemmin tekstissä mainitulla virtuaalisella liikkumisellani tarkoitan Tinder Plussaa. Vastoin aiempaa marmatustani otin ja maksoin tästä huikeasta lisäominaisuudesta teleporttailla ympäri maailman. Olen vielä pysytellyt Suomen rajojen sisäpuolella, mutta jossakin vaiheessa on ehdottomasti ”matkustettava” tinderöimään Pohjois-Koreaan. Maan Suuri Johtaja olisi varmasti mielenkiintoinen haastateltava tutkimukseen, koska veikkaisin kyseisen hahmon saaneen kaikki Tinderin käyttäjät matchiksi yhdellä sormen pyyhkäisyllä.

Tinderöinnin ja bloggaamisen ohella pitäisi kait tehdä itse graduakin. Vaikka teoriatekstiä on tähän mennessä syntynyt noin 25 sivua, on siinä vielä kosolti työstettävää ja lisättävää. Tällä hetkellä suurimpana ongelmana, sekä minun että ohjaajani mielestä, on aiheen rajaaminen. Aihe on sen verran herkullinen, että tuottaa varmasti vaikeuksia kääntää fokus riittävän pieneen osa-alueeseen koko ilmiöstä. Projektin kanssa saa siis varmasti vuodattaa vielä lukuisia, tuskaisia hikipisaroita.

Lopuksi vielä kuva minusta ja gradustani:

Onko Tinder tehnyt deittailusta kertakäyttökulttuuria?

Katsoin jonkin aikaa sitten Yle Areenasta nettideittailun maailmaan perehtyneen dokumentin ”Tyger tutkii.” Dokumentissa Tyger Drew-Honey nosti – Tinder yhtenä esimerkkinä – pinnalle kysymyksiä siitä, millainen nykyajan nettideittailuetiketti on, onko mahdollista sitoutua vain yhteen kumppaniin ja mitä uutta nykyteknologia on parinmuodostukseen tuonut.

Nettideittailua helpottavasta teknologiasta puhuttiin mm. haastattelujen muodossa niin positiiviseen kuin negatiiviseenkin sävyyn. Kaukana ovat ne ajat, kun vastapuolelle rustattiin rakkausrunoja kynällä ja paperilla. Toisaalta teknologia antaa mahdollisuuden harjoitella internetissä keinoja, joita voi mahdollisesti kokeilla myöhemmin tosielämässä. Kynnys lähestyä toista ihmistä on huomattavasti matalampi. 

Mobiilideittailusovelluksen tai nettisivustojen käyttö voi lisätä itseluottamusta, mutta eräs haastateltava totesi osuvasti kaikkien istuvan nykyisin vain kotonaan esittämässä muuta kuin ovat, sen sijaan että eläisivät kuin esittämänsä henkilö. Nykyään siis piileskellään älypuhelinten tai tietokoneiden näyttöjen takana, eikä uskalleta tarttua härkää sarvista.

Esimerkiksi Tinder tarjoaa ratkaisun – tai ainakin apukeinon – epäloogisen asian eli rakkauden löytämiseen loogisella järjestelmällä. Teknologia poistaa arpomisen ja epävarmuuden tunteen sekä antaa mahdollisuuden miettiä tarkemmin, millaisen kuvan itsestään vastakkaiselle osapuolelle välittää. Tästä huolimatta on kuitenkin aiheellista pohtia, onko tarjontaa jo liikaa? Dokumentissa pohditaan, pystytäänkö deittisovelluksen kautta sitoutumaan vai ajatellaanko seuraavan Tinder-pariksi napsahtavan olevan vielä edellistäkin kumppania parempi? Haittaako pinnallinen kyberdeittailu parisuhteen muodostamista?

Monet haastateltavat totesivat olevansa koukussa deittisovellukseen, mikä taas nakertaa suhteen osapuolten välistä luottamusta. Alitajuisesti etsitään aina parempaa tai itselle sopivampaa kumppania, koska vaihtoehtoja on niin runsaasti. Tyger vertaa deittisovelluksen käyttöä buffettiin: vaikka kuinka söisi, ei tule kylläiseksi. Aina haluaa kokeilla jotakin uutta.  

Tekeekö Tinderin käyttö sitten ihmisistä julmempia toisilleen? Dokumentti testasi ns. ”live-Tinderiä”, jossa vastaantulevan ihmisen tuli tehdä päätös, laittaisiko koehenkilön luonnossa tindermäisesti jatkoon vai ei. Todellisessa maailmassa pakkien antaminen oli roimasti haastavampaa ja koehenkilöt miettivät enemmän toisen osapuolen tunteita. Netissä torjuminen onnistuu yhdellä sormen liikkeellä.

Dokumentissa todettiin osuvasti, että mitä enemmän käyttäjällä on yhteyksiä (lue: Tinder-pareja), sitä eristäytyneempi olo hänellä on. Matchien määrä ei takaa välttämättä onnea. Näyttäisi myös siltä, että koska suhteenmuodostus on uusien deittailuteknologioiden ansiosta nopeutunut, ovat myös suhteet vastavuoroisesti lyhentyneet.

Käynnistän omassa projektissani kohta kampanjan, jossa etsin tutkimushaastateltavia kesän ajalle. Toivon, että haastateltavaksi löytyy vähintään yksi sellainen Tinderin (entinen) käyttäjä, joka on löytänyt pitkäaikaisen kumppanin sovelluksen kautta ja oman esimerkin avulla toimii vasta-argumenttina sille, että deittailusta olisi tullut nykymaailmassa kertakäyttökulttuuria.

Täydellinen keskustelunavaus vai Tinderin parhaat -kamaa?

Kuinka avata keskustelu Tinderissä? Ikuisuuskysymys, johon ei ole tarjolla yhtä oikeaa vastausta. Omassa työssäni lähestyn aihetta jo pariin otteeseen aiemmissa teksteissäni mainitun sosiaalisen median hunajakennoteorian kautta. Keskustelut (conversations) kertovat, ketkä sosiaalisen median käyttäjät ovat yhteydessä toisiinsa ja mikä keskusteluille on syynä. Keskusteluja syntyy usein samoista asioista pitävien ihmisten välille, mikä taas vaikuttaa käyttäjien välisiin suhteisiin.

Tinderissä keskustelua ei synny läheskään jokaisen käyttäjän välille. Suuri kynnys tuntuu olevan sopivan avausrepliikin löytäminen vastakkaista käyttäjää lähestyttäessä. On ollut hauska huomata, kuinka naiset väittävät, etteivät miehet tee aloitteita, kun taas miesten mielestä keskustelun avaaminen kaatuu aina miehen harteille. Aikanaan anonyymeillä keskustelupalstoilla toista käyttäjää lähestyttiin ns. ASL-kaavalla, jossa ensimmäisenä selvitettiin toisen osapuolen ikä (age), sukupuoli (sex) ja sijainti (location). Koska Tinder kertoo kaikki nämä tiedot valmiiksi, on järkevää lähestymistapaa välillä hankala löytää.

Yksi koulukunta liputtaa perinteisen ”Moi, mitä kuuluu?”-avauksen puolesta. Aloitus on asiallinen ja ajaa asiansa, mutta Tinderin raadollisessa maailmassa vastapuoli saa todennäköisesti kymmenittäin juuri samanlaisia keskustelunavauksia, jolloin yksinkertainen avaus jää helposti massojen jalkoihin. Toisaalta jos käyttäjä sortuu liialliseen kikkailuun, on onnistuneen keskustelunavauksen ja Tinderin parhaisiin (negatiivisessa valossa) päätymisen välinen ero häilyvä. Facebook-sivusto Tinderin parhaat julkaisee lukijoidensa parhaimpia (ja huonoimpia) iskurepliikkejä. Materiaali on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Tässä esimakua:

Tinderin parhaat

Oikea lähestymistapa keskusteluun on askarruttanut ympäri internetiä. Esimerkiksi FutisForum2:lla suomalaisen jalkapallon ilosanomaa levittävät foorumistit ovat kertoneet (surku)hupaisista Tinder-kohtaamisistaan vastakkaisen sukupuolen kanssa ja samalla pohtineet toimivia keinoja rikkoa jää Tinder-parin välillä. Silmiini pisti erityisesti innovatiivinen ”Lorem ipsum dolor sit amen”-lähestymistapa. Tässä suora lainaus viestiketjusta:

”Vaikka en pidäkään näistä hipstereiden tavasta tehdä juttuja ironisesti, niin tällä tavoin viestimällä tavallaan tehtäisiin juuri ironiaa: tunnustettaisiin se, että varmaan 98 % kaikista avausrepliikeistä ovat täyttä mumbo jumboa ja täyteviestintää nekin. Homma siis lyötäisiin läskiksi heti alusta ja tehtäisiin toiselle osapuolelle selväksi, että täyteviesti se on tämäkin ja tarkoituksena on vain avata keskustelu.”

Tällaisen täytetekstin käyttö voisi jopa toimia. Erottuu massasta ja jos vastapuoli ymmärtää, ollaan samalla aaltopituudella. Toinen lainaus foorumilta osoittaa, että ideassa on potentiaalia:

”Lipsumit eskaloitui neljässä viestissä siihen, mitä kaikkea kielellä voi tehdä. Taidan jatkaa tällä linjalla.”

Keskustelun avaamiseen ei siis ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa. Jos sellainen olisi, kaikki käyttäisivät sitä, eikä se silloin olisi enää poikkeuksellisen hyvä tai millään tavalla joukosta erottuva. Paljon on kiinni siitä, minkä vastapuoli pitää hauskana ja toimivana. Esimerkiksi tämä ei toiminut omalla kohdallani:

Osaan kyllä uida koiraa, puhua en. 

Yleisesti ottaen Tinderille on tyypillistä, että jos keskustelu on jollain tavalla saatu avattua, toistaa se lähes joka kerta samaa kaavaa, samoine peruskysymyksineen. Toisaalta tuhoisinta keskustelulle on passiivisuus puolin ja toisin, jolloin nimenomaan kysymykset pitävät keskustelun hengissä. Hyvä puoli on se, että Tinder-keskustelun teknologia antaa mahdollisuuden miettiä vastausta kauemmin, eikä paljasta WhatsApp-tyylisesti, milloin viesti on nähty. Aikaa siis olisi valmistella juuri halutunlainen ja harkittu viesti vastakkaiselle osapuolelle.

Alun kysymykseen ei löydy suoraa vastausta, mutta toisaalta aloituskappaleen teoriateksti antaa osviittaa oikeasta lähestymistavasta: keskusteluja syntyy usein samoista asioista pitävien ihmisten välille. Miksipä ei siis aloittaa keskustelua yhteisestä kiinnostuksen kohteesta? Yleensä toimiva ja onnistunut profiili tarjoaa jo riittävästi virikkeitä keskustelun avaamiseen. On myös hyvä muistaa, ettei jokainen keskustelu voi millään johtaa haluttuun lopputulokseen – oli avausrepliikki sitten kuinka nerokas tahansa. Myös Tinderin parhaat kannustaa vastoinkäymisistä huolimatta luovuuteen, sillä varmaa on vain, että jos keskustelua ei ylipäätään avaa, homma ei johda yhtään mihinkään. 

Näin.

Tinder-juomapeli miehille

Törmäsin nettiä selaillessani reilun puolen vuoden takaiseen blogikirjoitukseen, jossa nettideittailijatar lanseerasi naulan kantaan osuvan Tinder-juomapelin naisille. Tuumailin, tutkin ja kyselin lähipiiristä, että minkälaiset naisten Tinder-profiilit saisivat sovellusta pelaavan miehen todennäköisimmin tarttumaan tuoppiin tai shottilasiin.

Jonkin alla olevan listauksen ranskalaisen viivan toteutuminen ei välttämättä tarkoita huonoa profiilia, mutta nämä teemat vain tuppaavat toistumaan, kun Tinderiä tarpeeksi kauan pelailee. Vastineena toimiva juomapelini kopioi ja mukailee härskisti Nettideittaajan pelisuunnitelmaa.

* Protip: Jos käytät sovelluksen ilmaisversioita, älä laita kaikkia profiileja jatkoon. Muuten Tinder pitää huolen, että tykkäysraja tulee täyteen ennen juomapelin aiheuttamaa hilpeää hutikkaa.

Ohjeet:

Selaa naisten Tinder-profiileita. Juo, kun havaitset:

Profiilikuvassa:

-        Peiliselfie (juo kaksi, jos otettu vessassa)

-        Duckface

-        Saliposeeraus

-        Kännikuva

-        Rantakuva, jossa keskiössä kaikki muu kuin itse nainen

-        Kusetusprofiili, joka vie maksulliselle sivulle

-        Lemmikki

-        Afrikkalaisen lapsen tai sairaan eläimen kanssa

Kaikissa kuvissa:

-        Kännykkä joka kuvassa

-        Jokainen kuva naamasta,  tismalleen samasta kuvakulmasta

-        Useampi henkilö, jolloin mahdoton jäljittää profiilin todellinen omistaja

Profiilitekstissä:

-        ”En harrasta yhden illan juttuja”

-        Lattea aforismi tai motto (juo kaksi, jos englanniksi)

-        Hymiöitä viisi tai enemmän

-        ”Ota selvää ;)” TAI ”Laittakaa rohkeesti viestiä!”

-        ”En keksi mitä tähän laittaisin” (juo kaksi, jos tekstiä seuraa apina-emoji)

Näillä prinsiipeillä tuhti humala on taattu, mutta jos pelaaja haluaa haastetta (tai kaatokänni ei ole illan tavoite), voi kokeilla haastavampaa versiota. Jos seuraavat tapahtumat toteutuvat Tinderiä pelatessa, on mies ehdottomasti ansainnut juomansa:

HC- versio

-        Juo, jos profiilikuva EI ole selfie

-        Juo, jos nainen aloittaa keskustelun

-        Hattutemppu eli kolme matchiä putkeen

-        Viiden matchin Kill Streak, jolloin koko juoma kerralla tyhjäksi

Siitäpä viihdettä viikonlopulle! 

Virallinen pelijuoma

Vaaliehdokas on kuin Tinder-parien keräilijä

Tänä vuonna käydään ensimmäiset vaalit Tinderin aikakaudella. Ilmiö näkyy vaaleissa mm. erilaisten, Tinder-tyylisten vaalikoneiden muodossa. YLE:n Kandideitti kehottaa valitsemaan Tinderin tapaan oman vaalipiirin, halutun ikähaarukan ja sukupuolen. Kandideitin käyttäjän tulee vastata muutamaan poliittiseen kysymykseen, jonka jälkeen tämä voi hylätä tai laittaa jatkoon vastaantulevan ehdokkaan pelkän profiilikuvan, etunimen ja iän perusteella. Jos jatkoon laitettu ehdokas on ollut samaa mieltä vähintään kolmesta kysymyksestä, syntyy match.

Politinder sen sijaan esittää käyttäjälle vain ehdokkaan valokuvan ja etunimen. Ideana on selvittää, mitä puoluetta käyttäjä äänestäisi ensisilmäyksen perusteella, sillä ”Tinder-pareista” näkee prosenttiluvut siitä, mikä puolue olisi saanut pelkän ulkonäön perusteella suurimman kannatuksen. Ja Tinderkö muka pinnallinen?

Venäjällähän Tinder ja politiikka on yhdistetty jo vuosi sitten. Putinderissä ehdokkaita on tosin vain yksi ja vasemmalle pyyhkäisyllä saattaa olla kaltereista päätellen hieman vakavampia seurauksia. Ihme toisaalta on, että hylkäysnappi sovelluksesta ylipäätään löytyy. 

Nyt.fi

Näiden hassutteluiden rinnalle voisi oikeasti olla tilausta Tinder-tyyliselle vaalikoneelle. Tämä tosin perustuisi ehdokkaiden kuvien näyttämisen sijasta vaalikonekysymysten esittämiseen. Nykynuoriso on niin mobiililaitteidensa lumoissa, että perinteisen vaalikoneen sijasta simppelille puhelinsovellukselle voisi olla kysyntää. Käyttäjä voisi yksinkertaisella sormenliikkeellä vetää ehdottomat linjaukset mm. seuraaviin kysymyksiin:
 

*      Nato

*      Sukupuolineutraali avioliitto

*      Maahanmuutto

*      Pakkoruotsi

*      Ydinvoima

Nopeatempoinen pelaaminen saattaisi saada aikaan spontaaneja, intuitiivisia vastauksia ja Tinderin raadollinen ”jatkoon vai ei”-kulttuuri karsisi sellaiset klassiset vastaukset pois kuin ”en osaa sanoa” tai ”siltä väliltä." Niin sanotusta Tinder-pari -valikosta näkisi vaalikoneen tapaan, ketkä ehdokkaat ovat lähinnä omaa ajatusmaailmaa. Sovellus olisi loppujen lopuksi siis hyvin lähellä Kandideitin toimintalogiikkaa, mutta ehdokkaiden kuvien sijasta keskittyisi kysymysten näyttämiseen – ei siihen, näyttäisikö ehdokas profiilikuvan perusteella hyvältä Arkadianmäellä. 

Eduskuntavaaliehdokkaan vaalityössä on itse asiassa paljon tindermäisiä piirteitä. Ehdokas pyrkii tavoitteellisesti antamaan itsestään juuri halutunlaisen kuvan tietylle kohderyhmälle. Ulkonäkökeskeisyyden sijasta työkaluina ovat ennemmin harkitut sanankäänteet, näkökulmat, eleet ja yleinen käyttäytyminen.

Toisaalta ehdokkaat sortuvat usein samaan kuin jotkut Tinderin käyttäjät: itsensä markkinointi repsahtaa kusettamisen puolelle. Tinderissä käyttäjä voi huolitellun kauniilla tai komealla profiililla viekoitella toisen käyttäjän laittamaan tämän jatkoon. Tinder-parien keräilyä vastaavaa toimintaa poliitikolla on äänien kalastelu, joka voi herkästi lipsua harmaalle alueelle.

Kuten Tinderissä profiilikuva ei välttämättä vastaakaan treffeillä täysin todellisuutta, saattaa poliitikko kääntää takkinsa ja pettää kauniisti maalaamansa vaalilupauksensa siinä vaiheessa, kun kansanedustajan titteli on takataskussa. Tinder-parin voi aina poistaa harkitulla sormen painalluksella, mutta kansanedustaja nauttii pestistään pahimmassa tapauksessa vähintään seuraavat neljä vuotta.

"Miten gradu edistyy?" Osavuosikatsauksen aika

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen aika lailla kolme kuukautta sitten. Hieman tätä ennen hämmensin sekä akateemisia piirejä että siviiliympäristöä koko aihevalinnalla. Tämä kirjoitus luo silmäyksen siihen, missä tällä hetkellä mennään ja antaa muutamia vastauksia matkan varrella heränneisiin kysymyksiin. Päivitystä kaipaa varmasti ylipäätään koko Tinder-gradun näkökulma, jota ensimmäisen kerran avasin tekstissäni Opinnäyte Tinderistä.

Kuten tällaisissa projekteissa usein käy, muuttaa lopullinen tutkimusongelma matkan varrella muotoaan. Nykyisellään se on seuraavanlainen: ”miten mobiilideittailusovelluksen käyttö muuttaa ihmisen käyttäytymistä sosiaalisten suhteiden muodostustilanteissa? Tiivistetysti pääteemoina ovat käyttäjän identiteetti ja annetun vaikutelman hallinta sekä teknologian avulla muodostuneet ihmissuhteet.  

Vaikka oma Tinderin käyttö on viimeiset pari kuukautta ollut sangen hiljaista, on sovelluksessa herännyt muutamia keskusteluita, joiden aloitusviesti on lähes poikkeuksetta ollut jonkin sortin variaatio seuraavasta tekstistä:

Kyllähän se edistyy. Lähteitä on kertynyt enemmän kuin on ehtinyt tarkemmin perehtyä. Tutkimussuunnitelma on hiottu lähestulkoon lopulliseen muotoonsa ja esitettykin pro gradu-seminaarissa. Blogitekstiä on kertynyt melkein tavoitteiden mukaisesti kirjoitus per viikko –tahtia ja itse virallista tekstiä olen naputellut vajaat kymmenen sivua. Aikataulussa ollaan.

Toinen kysymys, johon en ole tainnut antaa yksiselitteistä vastausta, on myös noussut esille Tinder-keskusteluissa:

Jos en totaalisesti tyri koulutukseni loppupuoliskoa, valmistun  vuoden lopulla kauppatieteiden maisteriksi, mutta tietojärjestelmätieteen puolelta. Monelle on tullut yllätyksenä, että informaatioteknologian tiedekunnan puolelta tämmöinen räpellys on syntymässä, mutta toisaalta ala vaikuttaa nykyään kaikkialla. Itse asiassa kyseiseen koulutukseen on haku auki.

Tätä blogia oli ainakin alkuun tarkoitus kirjoitella anonyymisti, vaikka toki viimeistään valmiissa työssä oma nimi tulee näkymään. Nimettömyys kuitenkin kaatui heti alkuunsa, kun YleX:n uutinen yhdisti verkkoidentiteetin oikeaan henkilöön. Ehkä tämä oli suotavaa, sillä sain aikanaan mm. seuraavanlaisen viestin:

Ehkä en ole tuonut tätäkään täysin virallisesti esille. Epäselvyyksien välttämiseksi laitettakoon selvennyksen vuoksi vielä profiilikuva, millä olen itse surffaillut Tinderissä koko projektini ajan.

Kaiken kaikkiaan blogini saama huomio on yllättänyt minut positiivisesti. YleX:n uutisen lisäksi olin otettu edellisen kirjoitukseni tiimoilta tulleesta Twiitistä, jonka kaltaiset palautteet innostavat jatkamaan projektin parissa puurtamista: 

Kävijämääräni sen sijaan räjähtivät nousuun Sami Kympinmetsästäjän ansiosta, joka käytännössä triplasi lukijakuntani ohjaamalla liikennettä omasta blogistaan minulle. Sami saattoi oman projektinsa juuri vähän aikaa sitten onnistuneesti päätökseen: Tämä tie on kuljettu loppuun. Onnea uusiin haasteisiin!

Minun projektini on vasta käynnistynyt, ja raskaimmat nousut ovat vielä edessäpäin. Kesä tulee silti varmasti olemaan mielenkiintoista aikaa tutkimushaastatteluiden ansiosta ja toivottavasti törmään tämän myötä moniin mielenkiintoisiin ihmisiin. Jos ei muuta, niin tämä blogi ja julkisesti annettu lupaus saada työ valmiiksi tiettyyn määräaikaan mennessä pakottaa viemään prosessia eteenpäin.Tästä on hyvä jatkaa.

Ensitreffit alttarilla vs. Tinder

Tutustuin muutama viikko takaperin – osittain pakon sanelemana – ohjelmaformaattiin Ensitreffit alttarilla. Ohjelman konsepti on radikaali, mutta kieltämättä mielenkiintoinen. Ensimmäistä jaksoa katsoessani en voinut välttyä vertailemasta Ensitreffejä Tinderiin. Asetelma on mielenkiintoinen: toisessa etsitään tosirakkautta ja pitkäaikaista elämänkumppania, toinen taas mielletään kevyempien suhteiden etsimiseen ja hauskanpitoon tarkoitetuksi sovellukseksi.

Toinen eroavaisuus on se, että Ensitreffit alttarilla –ohjelmassa unelmien kumppanin etsinnässä eri alan asiantuntijat – psykologista ja seksuaaliterapeutista pastoriin – analysoivat omasta mielestään parhaiten yhteen sopivia pareja, mutta eivät voi tietää sitä, täyttävätkö toisilleen valikoidut partnerit toistensa ulkonäkökriteereitä. Sen sijaan Tinder perustuu nimenomaan ulkonäön ja ensivaikutelman perusteella tehtävään ratkaisuun siitä, miellyttääkö vastakkainen käyttäjä silmää. 

Ensitreffeillä ns. taustatyö on tehty valmiiksi, mutta on parista kiinni, löytyykö suhdetta kannattelevaa kipinää ja henkilökemioita. Tinderissä teknologia ratkaisee helppoudellaan sen, onko toinen osapuoli edes teoriassa kiinnostunut toisesta käyttäjästä, mutta jättää kaiken muun käyttäjien jatkotoimenpiteiden varaan.

Ensitreffien ensimmäinen tuotantokausi osoitti systeemin toimivan yllättävän hyvällä prosentilla. Myös ainakin omassa tuttavapiirissäni Tinder-parisuhteiden määrä on selkeässä kasvussa. Ensitreffit ja Tinder ovat siis erikseen erinomaisia, mutta yhdessä jopa ylivoimaisia. Molemmat täydentävät ominaisuuksiltaan toisiaan, joista toisessa ratkaistaan yhteensopivuus ajatusmaailman, toisessa ulkoisen olemuksen osalta. 

Toimivuudestaan huolimatta kumpaankin tapaan löytää kumppani suhtaudutaan epäillen ja ihmetellen. Voiko tällaista väylää pitkin löytynyt suhde todella toimia? Ensitreffit alttarilla on herättänyt konservatiivisissa ihmisissä närää, ja formaattia on pidetty törkeänä ja avioliittoa halventavana. Tinder on ehkä lähempänä yhteiskunnallista hyväksyntää, sillä älypuhelinkulttuuri on tehnyt nettideittailusta ennemmin trendikästä kuin epätoivoista. Silti sovelluksen käyttöön on yhä hankala suhtautua naama peruslukemilla.

Ihmisellä on kuitenkin perimmäinen tarve löytää itselleen jossakin vaiheessa elämänkumppani, joten jos ”perinteisiä ja hyväksyttävämpiä” väyliä pitkin ei niin sanotusti natsaa, niin miksei kokeilisi erilaista tietä? Onko sillä loppujen lopuksi väliä, kohtaako unelmien miehensä tai naisensa ensimmäistä kertaa alttarilla tai älypuhelimen näytöllä, joista toisessa ratkaisun tekee asiantuntijaraati, toisessa yksinkertainen sormenliike?