Graduni tärkeimpänä tieteellisenä teoriapohjana
tulee toimimaan ns. sosiaalisen median hunajakenno, joka palastelee jokaisen
sosiaalisen median – Facebookin, Twitterin, LinkedInin, Youtuben jne. –
seitsemään pienempään osakokonaisuuteen. Näistä olen tähän mennessä käsitellyt
ainakin jollain tasolla identiteettiä (itsensä esittäminen) ja suhteita (kaikki
höpinä parinmuodostuksesta sun muusta). Tässä kirjoituksessa luon silmäyksen
kolmanteen sosiaalisen median rakennuspalikkaan – jakamiseen (sharing).
Tinderissä sisällön jakamisen rooli ei ole
läheskään niin merkittävä kuin esimerkiksi Youtubessa tai blogeissa. Oikeastaan
ainoa keino on Tinder-hetkien jakaminen ja vastaanottaminen. Lisänä ehkä vielä
myös se, että Tinder-parin syntymisestä ilmoittavassa ikkunassa on
jakamisnappula, jolla tiedon uudesta matchista voi välittää saman tien
kavereille. Tästä huolimatta perehdyn ainoastaan hetkiin.
Tinder-hetket ovat oikeastaan pienimuotoinen Instagram
itse sovelluksen sisällä. Käyttäjän napsaisema, mahdollisesti tekstillä ja hymiöillä
höystetty kuva näkyy seuraavan 24 tunnin ajan pelkästään omille Tinder-pareille. Tämä
yleisö voi halutessaan tykätä kuvasta tai pyyhkäistä sen mielenkiinnottomana
vasemmalle.
Kuten Instagramissa, myös Tinder-hetkien maailmassa löytyy
spämmääjiä, jotka postaavat useita hetkiä päivässä suhteellisen
turhanpäiväisistä tilanteista. Huikeat kolme koehaastattelua (kaksi naista,
yksi mies) tutkimustani varten tehneenä uskallan todeta, että jatkuva hetkien
lisääminen voi johtaa Tinder-parin poistamiseen. Ainakin tähän mennessä 100%
haastateltavista on todennut näin.
Samaisten haastatteluiden perusteella yleisimpiä hetkiä ovat salipostaukset,
”pumppi päällä”-machoilut sekä peiliselfiet silloin, kun ollaan radalla. Etenkin naiset
ovat törmänneet myös asiattomuuksiin, mutta kyllä miestenkin puhelimet saattavat
täyttyä harmaan alueen herutuskuvista. Monet käyttäjät tuntuvat menevän
suhteellisen pitkälle tykkäysten kalastelussaan.
Tinder-hetkilläkin on hetkensä. Monet postaukset ovat
tyylikkäitä, osuvia ja herättävät vastakkaisen käyttäjän huomion. Hetket
toimivat tällöin mm. erinomaisena keskustelunavauksena. Otsikon mukaisesti tartu
siis hetkeen, jos aikaisemmat jutustelusi ovat hiljentyneet.
P.S. Koska henkilökohtaisesti olen tähän asti käyttänyt
Hetket-ominaisuutta käytännössä uudesta blogikirjoituksesta informointiin,
tunnen itsekin olevani jonkin sortin hetki-spämmääjä. Tämän vuoksi blogini
oikeaan reunaan on ilmestynyt Facebook-sivulle vinkkaava Platon. Tälle sivulle
tulen jatkossa aina päivittämään linkin uusimpaan kirjoitukseen. Käykäähän
tykkäämässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti